lauantai 2. joulukuuta 2017

Joululahjavaihto 2017!

Hyvät joulumieliset lukijani! (Myös te ei-niin-joulumieliset!)

Joulun Mieltä -blogissa on joululahjavaihto:
http://joulunmielta.blogspot.fi/2017/11/joululahja-vaihto.html?m=1

Kurkatkaas ohjeet ylläolevasta linkistä ja ilmoittautukaa mukaan!
Vaihto toimii nyt hyvin pikaisella aikataululla, joten pitäkää kiirettä!

Vaihtoon pääsee mukaan aikuisten lisäksi myös lapset (vanhempien luvalla tietty).

Minäkin aion ilmoittautua heti huomenna.
Ja uskon meidän lastenkin lähtevän innoissaan mukaan! Toivottavasti eivät joudu keskenään vaihtamaan 😉


keskiviikko 22. marraskuuta 2017

SNY marraskuu 2017

Syksyn SNY-kierroksen kolmas paketti on saapunut!
Kaikkinensa ihana paketti taas 😍


2 kerää pirteän keltaista 7 Veikkaa.
Samainen Villasukka-lehti, jota kaupassa jo käsissäni pyörittelin, mutta en ostanut.
Sukkaohje.
2 kynttilää.
Suklaalevy.
4 itsetehtyä kestorättiä.
Ja kaunis kortti, tietysti!

Upea paketti, tosiaan!
Kestorätit inspiroivat aloittamaan joulusiivousta 😍

Kiitos jälleen paketista. Nyt jään odottamaan joulukuuta, viimeistä pakettia ja paljastusta 😊

maanantai 23. lokakuuta 2017

SNY lokakuu 2017

Viime viikon keskiviikkona oli taas SNY-kuukaudenpaketin viimeinen lähetyspäivä.
Voin sanoa, että odottavan aika on pitkä 😂
Perjantaina viimein Postin seurannassa näkyi tuloillaan oleva paketti.

Tänään olin töiden jälkeen menossa Salesta hakemaan Matkahuollon kautta tullutta pakettia. Kello oli jo 7, eikä Postilta ollut tullut SNY-paketista saapumisilmoitusta. Posti kun tuo paketit aina noin puoli 6. Kyllähän tuossa ajassa olis jo saapumisilmoitus ehtinyt tulla, jos paketti olisi perillä.
Ajattelin, että tietystihän se tuleekin huomenna, vapaapäivänä kun ei olisi kylälle ollenkaan asiaa 🙄

Paitsi että tuolloin 7 aikaan illalla, kun kaupan pihalle ajoin, näin Postin rekankin juuri siellä olevan. Hieman aikataulusta myöhässä.
Kassalla kysäisin, olisikohan kuormassa mulle mahdollisesti pakettia. Ja arvatkaas! Olihan se siellä!



Paketissa oli hurjan ihanaa Arwettaa 2 kerää. Tätä oon blogeissa ihastellut, mutta käsissä en ole aiemmin pitänyt.
Lisäksi mahtava Handun langasta tehty huivi.
Ja vielä teetä, herkkuja ja käsivoide.
Kortti on myös tosi osuva.
Hieman olisin kaivannut korttiin enemmän infoa ja kuulumisten kertomista, parini kun on upeita paketteja lukuunottamatta ollut kovin hiljainen...

Kiitos tästäkin huippupaketista ❤


sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Talvi tulee




Kaks kuvaa perjantai-aamulta ja viimeinen juuri äsken otettu ❤

Jotain pientä oon väsäillyt käsitöidenkin parissa, mutta niistä lisää myöhemmin 😊


sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Hmmm... bujoilu... kiinnostavaa!

Mää löysin uuden, mielenkiintoisen jutun: BUJOILUN.
Parin fb-kamun oon huomannu bujoilevan, ja kun tämä vuosi alkaa lähestyä loppuaan, on munki kiinnostus bujoiluun alkanut heräillä.

Osaisinkohan määki 🤔
Oma, itselle toimiva kalenteri/päivyrihän bujo on (bullet journal). Kukapa sen paremmin osaisi suunnitella, kuin minä itse... vähän vain kirjottelee ja piirtelee jne... helppoa, vai mitä?
Okei, teoriassa joo. Mut ku tarttis siitä saada vielä nätti ja fiksuki 😂

Tarvikkeita tarttis hankkia. Vielähän tässä ehtis hyvinkin suunnitella ja sommitella itelle ens vuodeksi kalenteria 🤔

Bujoiletteko te?
Olis kiva saada ideoita 😉

Laitan tähän itselleni muistilistaksi jotain kiinnostavia linkkejä 😊
Ekassa linkissä on hyvin kerrottu kuvien kera, mitä bujoilu on ja miksi 😊

http://www.kalenterimania.com/2016/10/ensiaskeleita-bujoiluun/

http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ilmiot/nain-aloitat-bullet-journalin-pitamisen

https://www.google.fi/amp/s/marianniina.com/2016/12/22/uuden-bujon-ekat-sivut/amp/

http://plannerloversfinland.fi/bullet-journal-mika-se-on/


P.S. Pojan jemmoista löytyi tyhjä, joutilas ruutuvihko. Tästä lähtee mun harjoituskappale 😊



Silleen pääpiirteittäin sommittelin valmiiksi loppuvuodelle. Katotaas, mihin lähtee muotoutumaan 😊

perjantai 22. syyskuuta 2017

SNY syyskuu 2017

Syyskuun SNY-pakettien teemana oli Taikapallo - muistoja kesästä.
Itse hain tänään oman taikapalloni postista.

Ja olihan siellä ihan mielettömän kauniit värit vastassa, kun paketin avasin 😍



 Istahdin sohvalle ja aloin kieputtaa lankaa kerälle, tyttären vahtiessa palloa silmä tarkkana ja malttamattomasti hoputtaen ja hihkuen 😀

Ensimmäisenä pallosta irtosi tosi kauniit villasukat 😍
Näistä mun täytyy kysyä, olitko kenelle nämä ajatellut?
Olivat nimittäin minun jalkoihini sen verran naftit, että sopivat paremmin tyttärelle. Hieman ovat hänelle väljät, mutta todella ilahtuneena kiskoi sukat jalkoihinsa (meinasi kyllä, että voitaisiin kumpikin niitä käyttää 😂).


Sukkien jälkeen olikin herkku-osuuden vuoro. Tästä löytyi jokaiselle jotakin.



Näittenkin jälkeen vielä löytyi pallosta monenlaista välinettä.
Zing-sukkapuikot, 15cm 3,5mm. Mullahan on just tämmöset, ja toisia oon kaivannu, jotta saan tehdä kahta sukkaa yhtä aikaa 😉
Palmikkopuikot, silmukanpidin, kerrosmittari, päättelyneulat (näitä silmukallisia en oo vielä päässy kokeilemaan) sekä silmukkamerkkejä.


Olipa siinä hurjasti aarteita 😍

Vielä viimeiseksi, tuo hurjan kauniinvärinen lanka, jonka sisään nuo aarteet oli piilotettu, oli tämmöistä ihanuutta:



Kiitokset tästä mahtavasta ja inspiroivasta paketista 😍


Oriflame-asiaa

Nonnii. Kun kuitenki käsityö-blogissa ollaan, niin kerronpa siihen liittyvää asiaa ensin...
Eilen illalla sain ilmoituksen, että mun eka SNY-paketti olis noudettavissa. No minähän olin ehtinyt jo töistä kotiin, ja sen verran on Saleen matkaa, että en millään jaksanu lähteä vartavasten hakemaan.
Tänään olen luvannut lapset hakea koulusta 13.30 niin noukin paketin samalla kotiin 😊

Sitten Oriflame-asia...
Olen toiminut itsenäisenä Oriflame-edustajana kesästä 2016 lähtien. Toimintani on ihan pienimuotoista, harrastuspohjalta.
Minulla on Facebookissa oma Oriflame-sivu, jonne päivittelen aina kaikki ajankohtaiset tarjoukset ja asiat.
Sivusta saa tykkäillä ihan vapaasti, kuka tahtoo 😊
Tuotteita saa minun kauttani tilattua vaikkapa viestitse, ja tarvittaessa voin myös postittaa Postin voimassaolevan hinnaston mukaisesti.
Sivullani saattaa joskus olla jopa tuotearvontaakin, jolloin postitan palkinnon voittajalle omalla kustannuksellani.
Käyhän kurkkaamassa, mikäli olet kiinnostunut 😊

Satu Sankala/ Oriflame