lauantai 3. tammikuuta 2015

Pojan merirosvot

Noista mun ilotulitussukista loppui se varren petrooli Fabel kesken.
Tässä miettiessäni, että piipahdanko naapuripitäjän lankakaupassa ostamassa uuden kerän muutaman rivin takia, vai käytänkö toiseen sukkaan erilaista sinistä, piti keksiä jotain muuta tekemistä puikoille.

Ja kun kerran kirjoneuleesta nyt innostuin, niin sitähän sitä piti lisää tehä.
Poitsu sai merirosvosukat 7 Veikasta. Niissä on mustia luita "suon liejuveden" värisellä pohjalla (pojan oma kuvaus).



Koko n. 34 ja varsissa väljyyttä niin, että helposti sujahtaa housun lahkeiden päälle.
Ja poika tykkää <3

Tein tänne blogiin uuden välilehden, Saldot 2015. Sinne pääsee kurkkimaan tuosta yläpalkista.
Aion kirjata sinne muistiin kaiken valmistuneen, sekä taloon kantamani langat.
Vuoden tavoitteena mulla on kuluttaa ainakin saman verran lankaa, mitä uutta hankin. Mieluummin tietysti vähän ylikin ;-)

Eiliseltä tuli jo merkintä hankinnoista, kun 7 Veikka -varastoa täydensin :-D
Näitä sukkia en ehtiny punnitsemaan, kun poika jo nykäs ne jalkaansa ja lähti pihalle testaamaan <3
Punnitsenpa ja merkkailen, kunhan poitsu tulee takaisin...

Nyt olis pari tilaustyötä seuraavaksi teossa. Niiden jälkeen vasta taidan nuo ilotulitukset tehdä valmiiksi.


P.S. Poitsun eka käyttökokemus merirosvoista:
Varpaat on ihan jäässä. Vanhemmat lumihiutale-sukat on lämpimämmät.
(HOX. Lumihiutaleet on myös 7 Veikkaa ja jopa samoilla puikoilla tehdyt. Väri vaan on eri.)


3 kommenttia:

  1. No mutta onhan se selvää, että lieju on kylmempää varpaissa. ;P
    Hienot sukat kyllä... ei passaa meiän jätkille näyttää kuvia ettei tule vaateita. Vaikkakin ne yhdet lapaset kirjoneuleella on puikoilla, ei tullu siitä mun suosikkia. =)

    VastaaPoista

Sylillinen kiitoksia kommentistasi <3